Kaksi mummoa meni mustikkaan
– toinen ei mahtunut
Performatiivinen installaatio toteutetaan vuosina 2024–2026 Uudet klassikot -rahoituksella
yhteistyössä Mikkelin kaupunginorkesterin ja Mikkelin museoiden kanssa.
Kaksi mummoa meni mustikkaan - toinen ei mahtunut (työnimi) -teos on museoihin tai erilaisiin tiloihin tai tapahtumiin vietävä perfomatiivinen installaatio. Museon tilaan rakentuu iso mustikka, jonka sisään voi mennä. Mustikassa ja sen ulkopuolella on käytetty sekä ääni- että videotaidetta. Teos täydentyy esityksen omaisilla performatiivisilla osuuksilla. Teoksen keskiössä on kokemuksellisuus, jossa mustikka tuntuu ja mustikassa on mukava olla.
Mustikka ilmastokriisissä
Teos kommentoi ihmisen aikaansaamaa ilmastokriisiä ja luonnon monimuotoisuuden häviämistä. Näkökulmana on mustikka, jonka versojen osuus metsämaan pinta-alasta on puolittunut 1950-luvulta. Taustalla on metsien avohakkuut, voimakas maanmuokkaus, jotka tuhoavat mustikalle suotuisat elinolot. Osa versostoista silppuuntuu ja hakatun metsän lämpö- ja kosteusolot muuttuvat mustikalle epäedulliseksi.
Ilmastonmuutos kiusaa mustikkaa yhtälailla. Kun talven lumipeitteet muuttuvat vähäisemmiksi ja lumet sulavat liian aikaisin keväällä, mustikan varpuja uhkaa liika kuivuminen pakkasella. Keväiden aikaistuessa mustikan kukinta alkaa ja loppuu liian varhain.
Mustikka ei kuitenkaan ole aivan heti häviämässä: Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomen kangasmetsien aluskasvillisuutta tarkastellessa mustikka on kolmanneksi yleisin kasvi. Kaksi mummoa meni mustikkaan valottaa ilmastonmuutoksen ja ihmisen haitallisen maanmuokkaustoiminnan vaikutuksia kaikille tutun, tuikitavallisen ja mieluisan kasvin kautta.
Kokemuksellinen mustikka-installaatio kurkottaa myös uniin ja alitajuntaan. Mustikka on ylisukupolvinen kokemus. Mustikka-apajat, poiminta ja säilöminen opitaan omilta vanhemmilta ja isovanhemmilta. Miltä tuntuisi olla taas mummon kanssa mustikassa? Mustikka yhdistää edesmenneisiin. Mustikka yhdistää muinaisiin metsästäjä-keräilijöihin.
Mustikka on portti unitilaan. Kun on päivällä kerännyt antaumuksella mustikoita, illalla nukkumaan käydessä ja silmät sulkiessa luomien alla välkkyy kuvia hohtavan sinisistä mustikoista. Mustikkamätäs on tähtitaivaan peilikuva.
Mustikan poiminta mahdollistuu vain luonnon ehdoilla. Mustikan poiminta yhdistyy elämän turvaamiseen pitkän talven yli. Säilömiseen, säilyttämiseen. Mustikka on turva. Tässä teoksessa kokija pääsee levähtämään mustikassa, mustikan sisällä. Millainen on mustikan sisin olemus?
Kaksi mummoa meni mustikkaan toinen ei mahtunut -teos on osallistuville tahoille innostava uudenlainen yhteistyön muoto, joka säilöö mustikat ja edesmenneet mummot samaan ulottuvuuteen.
Aikataulu
Kaksi mummoa meni mustikkaan -teos valmistetaan alkuvuodesta 2024 ja julkaistaan yhteistyössä Mikkelin Taidemuseon kanssa vuonna 2024. Tämän jälkeen teos lähtee kiertueelle ympäri Suomen. Jos olet kiinnostunut tilaamaan teoksen, ota yhteyttä info@kaukasus.fi.
Työryhmä
Teos toteutetaan yhteistyössä Esittävän taiteen kollektiivi Kaukasuksen, Mikkelin kaupunginorkesterin sekä Mikkelin kaupungin museoiden kanssa.
Kaukasuksen taiteellinen työryhmä:
Ohjaaja: Henri Tuulasjärvi, teatteritaiteen maisteri
Tilasuunnittelu: Kaisa Rajahalme, teatteritaiteen maisteri
Videosuunnittelu: Menni Renvall, taiteen maisteri
Äänisuunnittelu: Jani Orbinski, teatteritaiteen maisteri
Valosuunnittelu: Riikka Karjalainen, teatteritaiteen maisteri
Teatteripedagogiikka: Riikka Karjalainen, teatteritaiteen maisteri
Dramaturgi: Ella Kähärä, teatteritaiteen maisteri
Esiintyjät:tanssitaiteilija (nimeämätön), Joonas Kääriäinen, näyttelijä (TeM)
Tuottaja: Minttu Tamski, Kulttuurituottaja (AMK)
Mikkelin kaupunginorkesteri soittaa ääniteoksessa. Soitettava materiaali suunnitellaan yhteistyössä kaupunginorkesterin ja taiteellisen työryhmän kanssa.


